Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2026.

Kauppaseuran juhlakisa Starkin heiniä

Kuva
Tampereen Kauppaseura järjesti 140-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi juhlakisat kaisassa 18-20.9.2026. Kisaan osallistui 39 pelaajaa ja pelipaikkoina olivat Kauppaseura ja Tampereen Ammattiklubi. Kisaan oli kutsuttu YT-klubeja ympäri maan ja vaikka ulkopaikkakunnilta ei valtavaa ryntäystä tullutkaan, oli hienoa nähdä muidenkin paikkuntien pelureita Tampereen klubeilla. Kautta aikojen kovimmista kaisavetureista paikalla nähtiin mm. Stark, Koponen, Tuhkanen, Kallio, Korhonen. Nämä pelimiehet ovat vuorollaan hallinneet kaisaa suunnilleen sieltä väritelevision keksimisestä saakka.  Pelit aloitettiin perjantaina päivällä ja reilut kaksi kierrosta saatiin pelattua jo perjantaina. Lauantaina jatkettiin pelejä aamusta ja ei-kenenkään yllätykseksi sunnuntaille puhtaalla pelillä jatkoivat Tuhkanen, Koponen, Stark sekä kaisan nuoriso-osastolta Hänninen ja Fontell. Heidän lisäkseen mukana roikkui vielä muutama muu. Sunnuntaina finaaliin kamppailivat lopulta Stark-Tuhkanen, molemmat ilman tappi...