Kellot eivät soineet vieläkään. Amiraali-Cup 2023 Niilolle

Raapustellaan pitkästä aikaa jotain menneistä peleistä. Marraskuussa 2022 perinteinen Kultakello-turnaus ei sujunut. Mielessä oli koko ajan heti kisojen jälkeiselle maanantaille varattu polven tekonivelleikkaus, joten ajatukset eivät olleet pelissä. Kuten sanottua 90 % keskittymisellä ei tule kuin korkeintaan 50% suoritus. Keskittyminen oli aika heikkoa, tosin vastuskin sieltä kovimmasta päästä. 

Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Auvisen Kim, jolla meriittejä on vaikka muille jakaa. Päätin matkalla kisoihin, että nyt pelataan alusta saakka tarkasti ja jätetään virheet minimiin. No keskittymiseni kesti vähän neljättä minuuttia, kun jo hyökkäsin sankaripalloon kaverin ollessa keskellä pöytää. Tietenkään se ei mennyt ja kaveri rankaisi siitä vajaalla puolella partilla ja jatkoi hyviä otteitaan maaliin saakka. Jotain hajapisteitä taisin saada.

Toisessa matsissa kukistin seurakaverini Rantasen Tepon. Sain kesken pelin kohtauksen ja tekaisin reilun puolen parttia yhtä soittoa. Saumat oli enempäänkin, mutta sohin sarjan päätteeksi punin reiältä ohi. Sarja riitti kuitenkin pitämään minut edellä loppuun saakka.

Kolmannessa matsissa hävisin erikoisen taiston parin vuoden takaiselle Kultakellovoittajalle. Nordblomin Akun kanssa löimme palloja milloin mihinkin, Aku enimmäkseen pussiin. Omakin meni meillä molemmilla pussituksen jälkeen nakeista pussiin, Akulla parikin kertaa. Lopullinen ratkaisu tuli Akun johtaessa n. 20 pinnaa, mutta minulla helppo kaisa alla. Pienellä pakilla olisi tullut salettinakkikin punaiseen. Päätin lyödä kuitenkin omani lattialle. Tämän jälkeen olin valmis kotimatkalle ja loppupeli olikin lähinnä muodollisuus. Sijotus jälleen ynnä muut. No se siitä ja tänä vuonna uudelleen. Ai niin, Arseni voitti täysin yllättäen. Not.

Sain uuden polvinivelen ma 7.11. heti kellojen jälkeen ja peleistä tulikin pakkotaukoa jokunen viikko. Kävin joulukuulla pelailemassa lyhyehköjä sessioita, kun jalka ei oikein tykännyt pitkästä seisoskelusta. Joulun jälkeen pystyin hieman panostamaan ja kävinkin useasti pelaamassa, koska Loppiaisen jälkeen lauantaina pelattiin parin välivuoden jälkeen perinteinen Amiraali-Cup eli käytännössä Tampereen mestaruuskisat Kaisassa.

Saimme juuri kisan alla uudet vallit ja komeat siniset verat Ammattiklubin pöytiin, kiitos niistä Sakelle. En kuullut minkäänlaista moitetta mistään suunnasta, yleensä jollain on jotain huomautettavaa. Oli ilo pelata ja omat pelini ei olisi juurikaan paremmin voinut mennä. Pelaajia oli kolmekymmentä ja sain nimeni lautaseen puhtaalla pelillä, kahdeksalla voitolla. Voitot tulivat Yrjö Perä-Rouhusta, Tero Kaivosesta, Tomi Rontusta, Jesse Kivelästä, Antti Marjamäestä, Eerik Stenmanista, Aki Pöyhösestä ja uudelleen finaalissa Tomi Rontusta. Alla pelikaavio. 

Yksittäisistä peleistä hankalin oli poolin taitajaa, Kivelän Jesseä vastaan. Jessen ensimmäinen kaisaturnaus ikinä, ei varmaankaan viimeinen. Jesse olisi varmasti voittanut, jos hänellä olisi enemmän kokemusta kaisan pelaamisesta. Varsinkin loppupelissä oma kokemukseni riitti niukkaan voittoon. Minun tarvitsi lähinnä putsailla luukkupallot Jessen muutamasta hankalahkosta parttiyrityksestä.

Marjamäen Anttia vastaan pelasimme todella tarkkaa peliä kunnes tilanteessa 21-15 Antilta jäi kaisa reiän tuntumaan. Sain poikkaistua pelin siitä suoraan ja sain sellaisen itseluottamuksen, että ajattelin hoitavani tämän kisan.

Stenmanin Eekiä vastaan ei oikeastaan tarvinnut kuin odotella, koska Eeki hyökkäsi aika railakkaasti, mutta ei oikein osunut kohdalleen. Rutiinipelillä sain hoidettua tämän. 

Seuraavaksi vastaani asettui Man from Down Under eli Pöyhösen Aki, joka oli juuri pari päivää aiemmin kotiutunut parin kk:n reissulta. Tauko ei ollut Akin peliin ihmeemmin vaikuttanut, mutta minä onnistuin pelaamaan unelmapelin tähän ja Aki jäikin seitsemään pinnaan. 

Sama matalalento jatkui finaalissa, jossa kohtasin Rontun Tomin jo toistamiseen. Onnistuin finaalissa lähes kaikessa ja onnikin oli myötä, joten turnaus päättyi osaltani iloisissa merkeissä. Näin ollen sain nimeni komeaan lautaseen, joka on ollut Amiraali-Cupin kiertopalkintona vuodesta 1984. 

Olin tyytyväinen, koska tiedostin lähteväni ennakkosuosikkina, koska voitin edellisenkin kotikisan ja kun Heiskasen Aki ei päällekkäisen kisan vuoksi pystynytkään osallistumaan. Ennakkosuosikin viittaa sovitteli muutkin harteilleni ja tällä kertaa pystyin lunastamaan. Lähinnä nautin pelaamisesta viimeisen päälle hyvillä pöydillä. 

Seuraava kisa taitaa olla vasta seniorien SM Helsingissä ja sen jälkeen toivottavasti avoimen luokan SM Oulussa. Vielä ei kovin pitkälle matkustaminen ja lisäksi seisoskelu tuntikaupalla oikein vielä maistu. 

NylppyNiilo