Susipariturnaus 2026 - Leevi Auresto ja Simo Hämäläinen voittoon

Jo perinteiseksi muodostunut Susipari-turnaus pelattiin Joensuun kaisakerholla 28.2. Finaali venähti sunnuntaiaamulle, mutta onneksi pelaajat olivat reippaina vielä aamuviideltä. Kestävyyslaji. Pururadalla kesällä vietetyt tunnit kantoivat selvästi hedelmää. Voittoon pussitti pari Auresto/Hämäläinen. He murskasivat finaalissa parin Tuhkanen/Turtiainen, jotka olivat vielä alkukierroksilla antaneet piikin heille. Jotain jäi selvästi hampaankoloon, sen verran vauhdikasta menoa nähtiin finaalissa. Kolmanneksi kamppaili pari Auresto/Hirvonen.

Siirryin pelipaikoille jo perjantaina totuttelemaan aikaeroon ja (omasta mielestään) joukkueemme aivot saapui vasta lauantaina aamulla. Aikaerorasitus saattoi Kuopion lahjaan hieman vaikuttaa illasta, mutta peleissä se ei näkynyt. Ensimmäinen pelimme oli paria Savinainen/Savolainen vastaan. Saimme peliin hyvän alun, kun ensimmäisten lyöntivuorojen jälkeen olimme 23-0 johdossa. Ero saatiin pidettyä loppuun saakka ja avausvoitto taskuun. Muista ensimäisen kierroksen peleistä mainittakoon Ruuskasen hienot otteet, jotka johdattivat heidät myös avausvoittoon. Kuvasta (jonka otin pyynnöstä) selviääkin, miksi hänellä oli niin lämmin lyöntikäsi. Ja komeat kengät. 




Toisella kierroksella voitimme pari Piipponen/Stenroos. Hallitsimme ottelua lievästi, mutta vastustajan tehtyä pari hienoa kaisaa nakkien kera, jouduimme pelaamaan melko tarkasti loppuun ja saimme tarpeelliset pussitukset tehtyä ennen täyttä aikaa. Vastustajalle reilut puoli parttia. Kolmas kierros toi vastaan vanhoja tuttuja Varkaudesta. WKS:n pari Kantanen/Vepsäläinen kamppaili tasapäisesti, kunnes 20-20 tilanteessa saimme tehtyä 18 pinnaa ja kohta sen jälkeen pari hankalahkoa palloa. Arto teki lopuksi vielä partin lyömällä kaisan ylikeskeen.

Kolme voiton jälkeen meillä oli selvästi jo maha täyttymässä, joten olikin jo aika ottaa piristävä piikki, jonka toi pari Hälvä/Nikunen. Hävisimme peli reilusti 60-18. Vastustajan ei tarvinnut esittää kuin hyvää peruspeliä meidän pelimme ollessa kokonaan kadoksissa. Jäätyämme takamatkalle, puristimme keppiä enemmän kuin tarpeen ja hävisimme matsin reilusti. Pidimme pikapalaverin, jossa todettin tilanne ja päätettiin pelailla rennosti lopputurnaus niin kauan kuin se osaltamme kestää.

Viides koitos oli paria Karlsson/Paronen vastaan. Heille emme antaneet montaakaan paikkaa ja itse saimme pallot kokolailla hyvin pussiin. Reilu voitto siitä ja jännittämään kaavioukkojen kanssa, vältetäänkö vielä Ruuskanen seuraavalla kierroksella. Vältettiin, vastaan tuli Auresto/Hämäläinen. Pelissä oli jo hieman jännitystä, molemmilla joukkueilla muutamia helppoja ohilyöntejä, mutta me saimme kuitenkin enemmän onnistumisia ja reilun voiton,

Kierroksella seitsemän vastaan asettui pari Ruuskanen/Sudensalmi. Katsomosta kerrottiin, että pelin voittaja olisi mitaliporukoissa. Lämmin kättely ja eikun menoksi. Pelasimme alkupelin oikeinkin hyvin siirtyen 49-0 johtoon. Ehkä hieman kiireellä piti yrittää saada poikki, niin vastus hyökkäsikin kantaan aika nopeasti. Pelin ollessa 49-37, saimme ratkaisevan paikan pienen virheen myötä. Valkoinen keskeen kaisan nakilla ja kaisan asetus. Henkeä pidätellen odottelimme, tekeekö vastustaja käsipallosta punaisen, mutta ei ihan onnistunut, joten pääsimme tekemään partin helpohkolla kaisalla. 

Näin ollen löysimme itsemme välierästä, jossa vastaan asettui Auresto/Hirvonen. Vastustaja pääsi alkuun hieman edelle lyötyään kaisan kahdesta vallista kulmaan ja heti perään keskelle nakin kera. Tappiotilanteessa 9-33 Arto löi hienon pitkän kaisan valkoisen nakilla ja minä perään kaisan kulmaan, joten saimme kavennettua tilanteeksi 26-33. Toma löi heti perään hienon seiskan, mutta Miikka "kuittasi" sen heti perään epäonnekkaasti lyömällä kaisaa, joka ei ihan mennyt, mutta valitettavasti oma valkoinen meni. Tilanteessa 29-34 Arto löi vaikeahkon punaisen nakin kera ja saimme vielä pari muutakin punia pussiin ja siirryimme johtoon. Tovin nuljauksen jälkeen saimme paikan. Löin vitin keskeen kaisan nakilla. Siirryimme 48-34 johtoon, mutta tuotapikaa vastustaja teki pari punaista ja kaisan. Peli 48-46 ja jännitys tiivistyi. Vitin siirtelyä odotettavissa. Saimme uuden paikan ihan lopussa. Viti pussiin kaisan nakilla ja johtoasema 55-46. Siitä asemasta mentiin rankeille. Hävisimme teikkauksen, vastustaja teki kulmaan ja keskelle. Tilanne 55-58. Minä löin ohi, Miikka ohi, Arto ohi ja Toma ohi. Sain siis uuden tilaisuuden.Vaihdoin pussitusta toiseen kulmaan ja onnistuin. 

Finaalissa meidän joukkueemme takki oli tyhjä ja vastustajan peli oli enemmän kuin hyvin uomissaan. Leevi ja Simo teki monta komeaa pussitusta, joten jäimme lähinnä katselijan rooliin, mutta ainakin itse olin sijoitukseemme hyvin tyytyväinen. Katsoin tätä kirjoittaessa noita omia pelejämme ATK:lta ja totesin, että joukkueemme esitys olisi voinut olla huomattavasti parempi. Pärjäsimme enemmän vastustajien virheiden ansioista kuin omien onnistumisien kautta. Toki niitäkin oli sopivissa kohdissa. 

Joensuun kaisapöydät ovat tiukimmasta päästä, joten jokainen pelaaja lyö helppojakin palloja ohi välillä. Itse tykkään tiukoista pöydistä, vaikka välillä ahdistaakin. Onneksi vertaistukea löytyy muidenkin tuskaillessa. 

Turnaus oli taas kerran onnistunut, vaikka pelit venähtivät turhan pitkäksi. Tiukat pöydät ja parissa kohtaa vielä haut seisoivat yksittäisen (ja vielä pitkään kestäneen) pelin vuoksi ja sillehän ei kukaan voi mitään. Ehkä tuleviin koitoksiin voisi linjata kaksipäiväisyyden ja aloittaa viimeiset pelit vaikka lauantaina klo 23, koska onhan tuo finaalin pelaaminen aamuviideltä hieman rankkaa. Ei välttämättä silloin pelatessa, mutta tulevina päivinä.

Kiitos taas Joensuun Kaisakerholle mukavasta tapahtumasta. Ensi vuonna uudelleen. 

Seuraavaksi Mikkeli parin viikon kuluttua.


Tulokset

1. Hämäläinen Simo & Auresto Leevi - 8/497
2. Turtiainen Jussi & Tuhkanen Arto - 7/445
3. Auresto Toma & Hirvonen Miikka - 6/421
4. Ruuskanen Jyrki & Sudensalmi Arto - 5/342
5. Hälvä Matti & Nikunen Jussi-Pekka - 4/316
6. Sikiö Marko & Varis Sami - 4/274
7. Hirvonen Timo & Saharinen Markku - 4/241
8. Määttä Mika & Kaivonen Tero - 3/262
9. Lamminaho Jaakko & Hiltunen Kai - 3/215
10. Karlsson Harri & Paronen Ilari - 3/200 

 


NylppyNiilo





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallinen kausi päättyi Rovaniemellä nuoren Vilho Ylitalon näytökseen

Niilolle Simojoki Openista kolmas rankingvoitto - vapiskaa Löpre ja Mika

Kultakellot 2025 - Aholalle ansaittu voitto