SM-kaisa 2024 - Arsenin voittokulku sai jatkoa

25-26.5.2024 pelattiin kaisan SM-kisat Helsingissä. Pääpaikkana oli Puhveliklubi Roihupellossa ja lauantain pelejä pelattiin myös HBK:n salilla Alppilassa. Kisaan osallistui 76 pelaajaa.

Kisan voittoon riensi jälleen kerran Arseni Sevastyanov, joka voitti finaalissa kokeneen Arto Tuhkasen. "Arskan" historiallinen kolmas SM-kulta peräkkäin irtosi kymmenellä voitolla. Yksi niukka tappiokin(Artolle) mahtui matkalle, mutta muuten peli oli vakuuttavaa. Ei saata olla Arskan viimeinen kulta kaisassa ellei tie vie muiden pelien perässä maailmalle. 

Omat pelini alkoivat toiselta kierrokselta, vastaan asettui Aholan Risto. Peli oli melko erikoinen, kuten kaisassa usein on. Risto löi 16-17 tilanteessa kaisan ylikeskeen ja perään kaisan keskeen. Hänen kannaltaan valitettavasti nakki meni niukasti ohi ja oma livahti varsin epäonnekkaasti kulmapussiin. Tähän päälle löin vaikeahkon kaisan keskeen parilla nakilla ja vielä kulmaankin eli 21 pistettä. Tämä käytännössä ratkaisi pelin minun edukseni. Lopputulos 60-35.

Toisessa pelissäni vastaan asettui myös Ahola(Joni). Pelasimme tarkahkoa peruskaisaa, josta selviydyin lopulta voittajana samoin numeroin kuin ensimmäisessä pelissä. Lauantaina pelattiin neljäskin kierros, jossa vastustajakseni arvottiin Thomeniuksen Kari. Sain palloja hyvin pussiin ja voitto tästä pelistä reiluin numeroin.

Sunnuntaiaamuna kohtasin Jokisen Samin. Voitettuani teikkauksen, sain "kemiläisen" kulmaan ja valkoisen vielä reikään. Oli paikka tehdä aika paljon, mutta sarja jäi 13:een. Seuraava tilaisuus aukesi tuotapikaa, siitä sain väsättyä 25 ja johdin nopeaan tahtiin 38-0. Sen jälkeen Samin yrityksistä jäi lähes aina pallo luukulle, joten loput pisteet sain tehtyä melko nopeasti. 

Muotkan Ollia vastaan peli väärille raiteille vasta aloituslyönnissä, jonka löin melkein pussiin. Valitettavasti pallo jäi reikään ja "Opalle" helpot avauspisteet. Tämän jälkeenkin olin kokoajan takamatkalla ja Olli löi palloa oikein mainiosti. En oikein ehtinyt mukaan, tunsin olevani lähinnä katsojan roolissa. Sain tässä pelissä 11 pistettä, yhtään enempää en ansainnutkaan.

Seuraavaksi kohtasin taas yhden Aholan. Tällä kertaa Jarnon, joka pudotti minut viime vuoden SM-kisoista. Tässäkään pelissä minulla ei ollut oikein mitään toivoa. Jarno löi varmat ja osan epävarmoistakin pussiin ja silloin kun ei pussittanut, laittoi minut useita kertoja ihan tahallaan hankalaan asemaan. Tappio tästäkin koitoksesta selvin lukemin 17-60.

Loppusijoitukseni oli 13. Parempaa olin hakemassa, mutta taidot riittivät juuri tuohon. En oikeastaan tiedä, miten olisin tällä kertaa voinut välttää nuo tappiot. En tällä kertaa hölmöillyt isommin kummassakaan pelissä, mutta en myöskään saanut mitään poikkeuksellisen hyviä suorituksia aikaiseksi. Näiltä kavereilta kun ei juuri mitään irtoa ilmaiseksi.

Toki jos katsoo tuloslistalla ylöspäin, niin vaikea tuohon kärkitusinaan on ängetä ellei esitä parastaan.


1. Arseni Sevastyanov

2. Arto Tuhkanen

3. Jarno Ahola

4. Kimmo Saarinen

5. Olli Muotka

6. Aki Pöyhönen

7. Jukka Fick

8. Ville Pasanen

9. Jani Savolainen

10. Tero Kiviaho

11. Markku Koponen

12. Mika Stark


Jos sitä suuntaisi muutamaksi kuukaudeksi pienemmän vitin äärelle ja hakkaisi niitä muutaman tusinan pitkin metsiä ja vesiesteitä.


NylppyNiilo



Tulokset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niilo55v -kutsuturnaus 8.3.2025 Tampereella

Rovaniemen rankingvoitto Jarno Aholalle - Asintoautoon pokaalisadetta

Junakäsi-Makkoselle kristallia