Joensuun kaisarankingista Raaka-Arskan näytös


Joensuun Kaisakerholla järjestettiin kaisan ranking-turnaus 12-13.10.2024. Turnaukseen ilmoittautui 34 pelaajaa. Kuten arveltiinkin, järjestelykomitea oli hoitanut pelaajille oikein mukavan tapahtuman. Tosin pussit oli minun lyöntivuoroillani asennettu usein ihan vääriin kohtiin, joten pelini jäivät tällä kertaa kolmeen. 

Voiton nappasi puhtaalla pelillä aina ennakkosuosikkina kaisakisoihin lähtevä Arseni ”Raaka-Arska” Sevastyanov. Muut palkintopallisijat menivät myös ennakkosuosikkehin kuuluville Arto ”ylikeskispesialisti” Tuhkaselle ja Kimmo ”anti-kemiläinen” Saariselle. Viimeinen palkintosija toistaiseksi snookerin parista paremmin tunnetulle Jirka Maaraselle. Tosin, jos kaisakärpäsen puraisu kantaa jatkossakin, niin Jirkalle on varmasti muitakin hyviä sijoituksia tulossa. 

Omissa taistoissani kohtasin ensin Vesterisen Karin, jonka kanssa etenimme hetken tasaisesti, kunnes löin kaisan ylikeskeen ja perään kaisan keskeen nakilla. Pääsin karkumatkalle, joka piti loppuun saakka. 

Toisella kierroksella arvontakone toi vastaani Raaka-Arskan, jonka kanssa kamppailimme täyden tunnin. Teimme alle kymmenessä minuutissa sen verran pisteitä, että peli näytti olevan hetkessä ohi. Peli muuttui kuitenkin valkoisen siirtelyksi, jota harjoitimmekin kolmisen varttia. Arska sai pelin poikkaistua viimeisellä lyöntivuorollaan pussitettuaan pari punaista tilanteessa 55-55. Itsellänikin oli aiemmin pari kohtuullista parttipalloa tarjolla. Arskalle ei vaan pidä antaa yhtään siimaa, jos hänet meinaa voittaa. Tällä kertaa pääsin vain harmillisen lähelle.

Kolmannessa pelissä en jostain syystä ollut oikein toipunut toisen kierroksen tappiosta, joka vaikutti ratkaisuihini parissa tilanteessa. Kunnarin Hannu pääsi reiluun johtoon muutaman komean pussituksen myötä, mutta armahti minut tilanteessa 52-11. Pääsin vielä 52-38 tilanteessa asettamaan kaisaa ja onnistuinkin asetuksessa. Hannu hyökkäsi käsipallosta punaiseen, joka ei onnistunut. Punainen valui luukkuun, joten olinkin yhtäkkiä tilanteessa, josta pelimiehet haaveilee(itse lähinnä säikähdin). Kaksi palloa alla ja pelisuunnitelmanhan olisi pitänyt olla kaisa kulmaan, keskiasento (tai kenties nakki). Sen jälkeen kaisa keskeen nakilla ja punainen kulmaan nakilla tai kaisan päälle ja partti. Kättely. Itse sohaisin äkkiä punaisen säkkiin ettei vaan jää kaverille alle ja sen jälkeen kaisan ohi. Oli vähintäänkin kohtuullista, että ”Kunu” teki heti seuraavalla lyönnillä partin eikä jäänyt enempää odottelemaan.

Aika paljon jäi hampaankoloon tästä turnauksesta. Olen pelannut melko hyvin jonkun aikaa, joten odotukset olivat luonnollisesti korkealla. Tällä kertaa ne kääntyivät vähän jopa vastaan ja hävittyäni otettavissa olevan matsin Arskalle, se jäi vaivaamaan sen verran, että tein pari alokasmaista virhettä Kunnaria vastaan. Siihen matsiin olisin tarvinnut helpomman vastuksen. 

Seuraavaksi ehkä kelloihin ja jos en pääse sinne, niin pelionnea kaikille Kouvolaan menijöille. 

Tulokset


NylppyNiilo


p.s. kuvassa Päälliköitä





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niilo55v -kutsuturnaus 8.3.2025 Tampereella

Rovaniemen rankingvoitto Jarno Aholalle - Asintoautoon pokaalisadetta

Junakäsi-Makkoselle kristallia