Kesäkisoissa onnistumisen iloa
Heinäkuussa 2025 osallistuin sekä oman kylän kesäkisoihin että Joensuun Kesäsusi-turnaukseen. Omat kesäkisat pelattiin lauantaina 5.7. Ammattiklubilla 14 pelaajan voimin. Selvisin turnauksesta voittajana. Finaalissa kaatui Mika Juoperi ja kolmanneksi ehätti Juho Hänninen.
Olin lyhyehkön kesätauon jälkeen vaihtanut keppiin uuden gripin, paksumman kuin aiempi. Samanlaisen, jolla voitin jokunen vuosi sitten pari isompaa turneeta. Enää ei tuntunut paksu hyvältä, kun on ohueen tottunut. En saanut oikein mistään mitään sisään. Hätäpäissäni kävin sitten pelipäivän aamuna ostamassa uuden, ohuemman. Vaihdoin sen ja suoraan lavetille. Tein ekassa pelissä Rantasen Teppoa vastaan partin 18:sta eli ei se ohuempi varsinaisesti ollut huono valinta.
Seuraavissa matseissa kukistin Niko Korhosen, A-P Leppäsen, Jesse Jokitien, Juho Hännisen ja finaalissa siis Mika Juoperin. Kohtalaisen vaivattomasti sujui tämä turnaus.
Joensuussa pelattiin Kesäsusi-turnaus lauantaina 26.7. Pelaajia saapui paikalle 18 kpl. Puolet järjestävän klubin pelureita, loput pitkin poikin Suomea. Mm. seksihelle-Kaitsu Espoosta. Itse kävin pari päivää ennen kisaa musiikkipainotteisella leirillä Tallinnassa. Seuralaisina oli mm. lajipäällikkö Turusta ja liikennöitsijä Kuopiosta. Myös pari kaveriani oli mukana. Reissun jälkeen olin valmis valloittamaan Joensuun.
Pelit sujuivat yhden matsin pientä notkahdusta lukuunottamatta mukavasti. Ensimmäisellä kierroksella voitin Tuomo Turusen selvin lukemin. Toisessa matsissa vastaan asettui yksi Joensuun kovimmista. ”Mr. Homerun”, Kunnarin Hannu. Pelasin hyvän pelin, jonka voitin myös selvin numeroin 30 pinnan sarjan avittamana.
Kolmas kierros Piiroisen Jania toi vielä helpohkon voiton, joten taisin jo hieman suunnitella alitajunnassani voittopuhetta. Se oli virhe. Neljännellä kierroksella vastaan tuli kantokivi kaskessa, jota vastaan olen muistaakseni kerran aiemmin pelannut ja hävinnyt. Nyt karkasin reiluun johtoon ja pääsin yrittämään helppoa parttipalloa kahdesti. Ensin 48:ssa kaisaa keskeen nakin ollessa vieressä ja toisen kerran kaisaa 57:ssa. Molemmat sain sössittyä ja lopulta Kari ryösti pelin komealla kaisalla ylikeskeen nakkien kera.
Hetken läpsittyäni itseäni nurkan takana, vein seuraavan koitoksen Tuomas Koskista vastaan 60-9. Kuudennella kierroksella kohtasin Rissasen Artun, joka oli edennyt puhtailla tähän saakka. Tarkan taiston tauottua löysin itseni voittajana 60-38 ja myös samalla jäin odottelemaan finaalia. Välierässä kohtasivat Kantokivi-Rissanen, joka päättyi tiukan taiston jälkeen Artun voittoon 60-57.
Finaalissa pelasin ehkä päivän parasta peliäni ja karkasin reiluun johtoon aika nopeasti. Johto piti maaliin saakka. Finaali allekirjoittaneelle 60-23.
Kiitos taas Joensuu mukavasta tapahtumasta.
NylppyNiilo
Kommentit
Lähetä kommentti