YT-SM 2026 - Löprelle jälleen titteli
Helsingin Suomalainen Klubi järjesti vuoden 2026 YT-SM -turnauksen 6-8.2.2026. Pelaajia saapui paikalle 78. Kisan vei jälleen kerran Rovaniemen Kari ”Löpre” Kallio, jonka peli pysyy vuosikymmenestä toiseen korkealla tasolla. Finaalissa kaatui oman joukkueen Arttu Rissanen, joka pudotti turnauksesta ainakin n. puoli Tamperetta, myös allekirjoittaneen. Kolmanneksi sijoittui HSK:n Kari Pesonen ja neljänneksi TAK:n Juho Hänninen. Joukkuemestaruus meni myös Rovaniemelle.
Lähdimme Tampereelta kohtalaisin odotuksin neljän joukkueen voimin, mutta emme pystyneet lunastamaan. Kolme pelaajaa kympin sakkiin ja paras joukkue vasta viides ei ole se, mitä Ammattiklubin biljarditoimikunnan puheenjohtajana olin mielessäni miettinyt. Henkilökohtaisestikin olen jonkin verran pettynyt omaan sijoitukseeni, en varsinaisesti suorittamiseeni. Parempaan olisi silti pitänyt pystyä.
Hävisin Holopaisen Jussille ja Rissasen Artulle. Molemmissa sain 38 pistettä eli saumaa oli. Jos pari viikkoa sitten tiukat pelit kääntyivät minulle, nyt näissä parissa olisi pitänyt olla terävämpi. Ehkä kuvittelin, että pelit kääntyvät aina omalla painollaan. Tällä kertaa ei kääntynyt, toivottavasti tämä opetti taas hieman nöyremmäksi.
Onnittelut menestyjille ja kiitos järjestäjälle. Ehkä syksyllä YT-kisojen merkeissä uudelleen HSK:lle.
NylppyNiilo
Kommentit
Lähetä kommentti