Matti Jarkon muistokisa Olli Muotkan ylivoimaa
Kaisalegenda Matti Jarkon muistokisa järjestettiin 13-15.3.2026 Mikkelissä . Pelit olivat kahdessa eri paikassa, Mikkelin Liikemiestenseuralla ja hotelli Scandicissa, jonne oli kasattu viisi pöytää. Puitteet olivat mainiot ja turnaus hyvin hoidettu. Hampaankoloon jäi ainostaan se, että pari pelimiestä mätti pallot itseäni paremmin pussiin ja omat pelit loppuivat viidenteen kierrokseen.
Voittoon pelasi Muotkan Olli suvereenilla esityksellä ilman tappioita. Finaalissa kaatui Pasi Narvola 60-40. Kolmannen podiumpaikan otti lujasti harjoitellut Raskin Roope, jonka viime (tai toissa) marraskuiset kaksi kaisapeliä kantoivat nyt hedelmää. Me lahjattomat joudutaan hieman enemmän treenaamaan, jotta voisimme toisinaan menestyä. Toimitus haastatteli Roopea, joka tästä menestyksestä innostuneena uhkasi pelata jonkun viikkokisan ehkä ensi vuonnakin. Neljäs sija aina sunnuntaisin iloisena pelaavalle Rautsille ja viides palkintosija Pohjasen Jukalle.
Ensimmäinen pelini oli Kyhyräisen Jonia vastaan. Voitin teikkauksen ja tein aloituksesta 11 ja hetken nuljaamisen jälkeen siitä poikki. Turnaus alkoi jokseenkin täydellisesti. Mutta siitähän olikin sitten tarjolla vain yksi suunta. Toisessa pelissä kohtasin ensimmäisessä kaisaturnauksessaan pelaavan Miro Markevitschin. Miron otteissä näkyi kokemattomuus, joten sain vielä tästä helpon voiton.
Kolmannella kierroksella vastaan asettuikin jo senioreiden hallitseva Suomen mestari sekä kuluvalla kaudella rankingissakin loistanut Pekka Laatunen. "Peksi" tekikin muutaman laatupallon ja jäin melko aseettomaksi hänen käsittelyssään.
Neljäs peli Pylkkäsen Jarmoa vastaan oli helpompi, koska sain sutia palloja helpoista paikoista pussiin. Viidennellä kierroksella vastaan tulikin lopulliseen voittoon rientänyt Muotkan Olli. Pelasimme melko laadukkaan taiston. Pelin ollessa minulle 47-39, jätin "Opalle" osittain tarkoituksellakin vitin tarjolle. Hieman vaikeammaksi yritin sen jättää, mutta sanoisin, että korkeintaan 40 pinnan pallo siitä paikasta jollekin normijampalle. Ollille kakunpala, joten hän löi vitin keskeen, missasi nakin, mutta teki perään pitkän kaisan ja nakista kaisan päälle. Kaisa keskeen, puni kulmaan, kiitos näkemiin! Vähän ikävästi kohdeltu, mutta selvästi oli revanssihenkeä edellisistä kohtaamisistamme.
Vaikka hävisinkin todellisille pelimiehille, niin tappiopeleissä oma toimittamiseni jäi kaivelemaan. Olen mielestäni päässyt aikaa sitten ajatuksen tasolla tappioiden välttelemisestä voittojen metsästykseen. Silti molemmissa häviöissäni oli pari tilannetta, joissa kaivoin esiin sisäisen pupujussini ja en uskaltanut lyödä oikeaa lyöntiä vaan himmailin, jotta ei vaan kaverille jäisi mitään. Sellaisella ajatusmallilla voi edetä turneissa 3-5 voittoon, mutta ei koskaan maaliin. Seuraavissa koitoksissa mennään rohkeammin.
Kiitos järjestäjille ja pelaajille hienosta turnauksesta. Masa ansaitsi tällaisen hienon tapahtuman ja olisi varmasti onnellinen.
Valkeakosken SM-kisat on jo nurkan takana, ennen sitä olisi tarkoitus kamppailla vielä Kymin Kerho Open kuluvan kuun lopussa.
NylppyNiilo
TOP20:
1. Muotka Olli HBK - 9/538
2. Narvola Pasi PGL - 8/559
3. Rask Roope MLS - 7/466
4. Rautiainen Marko JBS - 6/473
5. Pohjanen Jukka SaBik - 6/439
6. Sensio Tero MLS - 6/418
7. Hänninen Juho TAK - 6/411
8. Pasanen Erno MSC - 5/363
9. Rissanen Arttu RBK - 5/350
10. Rantanen Teppo TAK - 5/337
11. Asikainen Petri KK-79 - 5/325
12. Tainio Tatu PVK - 4/334
13. Piiroinen Jani JoKK - 4/331
14. Koponen Markku HSK - 4/330
15. Auresto Lenni HyvBK - 4/324
16. Komi Tuomas EBK - 4/314
17. Silonsaari Jouni MLS - 4/290
18. Rantanen Mikko TAK - 4/281
19. Koistinen Simo KCM - 4/279
20. Kyhyräinen Joni MSC - 4/243
Kommentit
Lähetä kommentti