Tornion Aprillikisa Palomalle - muista sijoista tiukka taisto
Torniossa pelattiin 11-12.4.2026 jo 40. kerran perinteinen Aprillikisa. Kisan voittoon pelasi ilman tappioita selvinnyt Paloman Jari melko suvereenilla esityksellä. Finaalissa kaatui Lenni Auresto, joka on esittänyt hyviä otteita läpi kauden. Ensimmäinen voitto lienee vain ajan kysymys. Allekirjoittanut selviytyi täpärästi kolmanneksi. Vilho Ylitalo neljäs ja edellisen kisan voittanut Toma Auresto viides. Kolmannen ja viidennen sija ero oli vain seitsemän tehtyä pistettä.
Tulokset
1. Paloma Jari TBO - 9/540
2. Auresto Lenni HyvBK - 6/442
3. Turtiainen Jussi TAK - 5/394
4. Ylitalo Vilho TBO - 5/390
5. Auresto Toma HyvBK - 5/387
6. Pessa Jari ToK - 4/339
7. Rissanen Arttu RBK - 4/309
8. Malmi Jari TBO - 3/225
9. Räsänen Roope RBK - 3/223
10. Autio Matti ToK - 3/202
Mietin jonkin aikaa kisaan osallistumista, mutta lopulta johtoasema rankingissa päätti puolestani. Enkä ollut koskaan aiemmin käynyt Torniossa kisailemassa. Varsinaisesti mitään järkeähän tässä touhussa ei ole, mutta rakkaudesta lajiin piti lähteä. Hyppäsin junan kyytiin perjantaina iltapäivällä ja olin perillä Oulussa iltauutisten aikaan.
Paloman Jari poimi minut lauantaiaamuna matkaan ja intoahan oli valtavasti. Kohtasin ensimmäisessä pelissä Lyytikäisen Pasin. Peli eteni minun hallinnassani, kunnes jätin Pasille kaisan ylikeskeen. "Eihän se nyt voi mennä, kun yhen kerran jättää!" No eipä. Siitä 18 pinnaa ja peli suunnilleen tasoihin. Tovi siirreltiin valkoista ja pääsin kokeilemaan parttiakin. Ei mennyt. Loppupelissä Pasille jäi vaarattoman näköinen paikka, jos hän teki ensin punaisen, sen jälkeen vaikean kaisan, josta täydellinen päälleveto keskikaisalle. Se pussiin ja kiitos näkemiin. Toisen kerran peräkkäin piristävä piikki ensimmäiseen peliin.
Toinen peli Martinin Mikkoa vastaan sujui kohtuullisesti, samoin kolmas Mehtälän Artoa vastaan. Niistä reiluhkot voitot. Neljännessä pelissä Kajanteen Karia vastaan pelasin tappiota vältellen, mikä ei ole yhtään tapaistani ja nihkeä se peli olikin. Kuitenkin voittoon rankkareiden jälkeen. Iltapalan jälkeen lajipäällikön kanssa huilaamaan.
Aamupalan jälkeen menin vähäksi aikaa lyömään palloa, koska lauantaina lyöminen oli tuntunut enimmäkseen kovin vaivalloiselta. Joku pieni ahaa-elämys löytyi ja seuraavassa matsissa pallot sujahtelivat hieman paremmin. Vastustajakin (Jari Pessa) teki muutaman komean pussituksen, mutta selvisin maalin ensimmäisenä.
Kuudennella kierroksella kohtasin nuoren miehen, joka oli nimennyt minut biljardipäiväkirjassaan "verivihollisekseen". Mielessäni "Paisti" olisi ollut oikeampi nimitys, koska enhän ollut koskaan Vilhoa voittanut. Nyt pääsin parinkymmenen pinnan johtoon (48-26) ja peli oli kohtuullisesti hallussani. Punaiset olivat vallissa ja Vilho ylikesken päällä. "Eilen tarkoituksella jätin yhen kerran ja kaveri teki, tänään se ei voi mennä." Eipä tietenkään... Peli 48-44 minulle. Pari lyöntivuoroa myöhemmin Vilho löi pitkää pilkkukaisaa. Se meni ohi, päätyi parista vallista ja vitin karasta keskeen. Olin lähellä sivuvallia, mutta kohtalaisessa asemassa. Pääsin kokeilemaan pilkkukaisaa keskeen ja mielestäni työntämällä tulee tarpeellinen nakkikin vallista tai parista. Näin iloisesti kävikin ja hyvä voitto minulle.
Paloman Jari oli seuraavassa pelissä hieman etevämpi ja hävisin tiukahkon taiston lukemin 46-60 ja putosin pois. Sijoitus tulisi olemaan 3. tai 4. riippuen Lennin ja Vilhon pelistä. Lenni voitti lukemin 60-44, joten savun hälvettyä sijoitukseni oli 3. Pienet marginaalit olivat puolellani.
Paloma eteni päätyyn saakka ilman tappioita. Hän oli tasaisen varma läpi turnauksen. Oma pelini oli melko hapuilevaa lauantaina ja sunnuntaina paljon parempaa. Ei tietenkään omasta mielestäni kummoista. Sen verran paineitakin mietin itselleni, että rupesin ensimmäisen pelin häviön jälkeen pelaamaan tappiota vältellen enkä pelannut omaa peliäni oikein missään vaiheessa. Onneksi sain pupujussi -moodin karistettua sunnuntaiksi, koska lauantaisella mielenmaisemalla ei olisi sunnuntain vastustajilta tullut armoa. Kolmas sija oli suunnilleen sitä, mitä lähdin hakemaan.Viiden joukkoon oli minimissään tavoite.
Kiitokset Tornio, hyvin järjestetyt kisat. Seuraavaksi SM-koitoksiin Valkeakoskelle ja kesäkuussa Rovaniemelle vielä Vilhoa kiusaamaan.
NylppyNiilo
Kommentit
Lähetä kommentti